Tiellä tähtiin(kö?)


Minulla on trauma. Pääsykoetrauma.
Oli kevät 1991, kirjoitukset juuri takana, tulokset vielä edessä, kun hain Tampereen yliopiston näyttelijäntyönlaitokselle. Kosketuspintaa teatterimaailmaan oli koulunäytelmien verran, mutta uskoa ja luuloa omiin kykyihin vaikka muille jakaa.
Miten vaikeaa se muka voi olla?
Aika vaikeaa se oli: pääsykokeissa olin vain tutiseva hyytelökasa, joka yritti tehdä valitsijoihin vaikutusta savon murteella esitetyllä monologilla.
” Eikö sinulla ole MITÄÄN muuta?” minulta kysyttiin.
Oli minulla, Uuno Kailaan ” Tyhmät ja viisaat”. Jonka senkin muistin väärin.
Ei liene epäselvää, etten tullut valituksi?
Suomen teatteritaivas menetti minussa oivallisen diivan, väitän minä. Halua estradille olisi, paloa esiintyäkin, mutta kukaan ei pyydä minua ja vaatimattomana luonteena en tohdi tyrkyttäytyä. Kohta kolme vuosikymmentä olen siis odottanut, että joku löytäisi minut, haistaisi piilevät kykyni ja tekisi minusta tähden.
Mutta entäs jos se ei olekaan odottelukysymys? Entäs jos asialle pitäisi itsekin tehdä jotain?
On hyvä tehdä kaikkea, vaikeaakin.
Astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle, kokeilla uutta. Lähteä.
Karata vaikka ikkunasta, kävellä linja-autoasemalle ja ostaa lippu sinne, minne rahat riittävät.
Kokea asioita, tarttua tilaisuuteen.
Minusta ei tullut näyttelijää, en ole edes harrastanut näyttelemistä sitten pääsykoekevään. Ehkä paloni estradille ei sittenkään ollut niin kova?
Teatterista minä kyllä tykkään ja kovasti tykkäänkin. Käyn katsomassa Varkauden Teatterin näytökset melko lailla uskollisesti, ja tuttavapiirissäni on useita intohimoisia (harrastaja)teatterilaisia. Joka kerta näytöksen alkaessa koen valtavaa yhteenkuuluvuudentunnetta näyttelijöihin. Tunnen, että minä olen jollain tavalla osa teatteria, että minä kuulun lavalle, että kuvani kuuluu lämpiön seinälle muiden teatterintekijöiden rinnalle.
Se tulee, mikä tulee ja käy kuin käy.
Tähtiä on syttynyt myöhäiselläkin iällä. Ja loistaa voi muuallakin kuin parrasvaloissa. Pitää vain löytää oikea väylä.
Ehkä tieni tähtiin kulkee kirjoittamisen kautta?

*****

On hyvä tehdä kaikkea, vaikeaakin.
Minä karkaan ikkunasta.
Lähden.
Kävelen linja-autoasemalle
ja ostan lipun sinne, minne rahat riittävät.
Lähden.
Koen uusia asioita,
tartun tilaisuuteen.

Miten vaikeaa se muka voi olla?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laattajakoa

Mutta jos kuitenkin?

Muisti on outo elin